Lukiessani Jessica Haapkylän kirjaa Valtameret ja ilmastonmuutos tekisi mieleni lähteä ulos pysäyttelemään ihmisiä ja kyselemään, tiesitkö tämän valtameristä ja makrolevistä? Olen biologi ja lukenut valtavasti ekologista kirjallisuutta, mutta silti tästä kirjasta tulvii päähäni uutta tietoa, jonka haluaisin jakaa maailmalle. Mutta miksi sitä pitäisi jakaa, voi moni kysyä. Sen vuoksi, että me emme ymmärrä merien merkitystä elämällemme. Oikeasti me olemme meripallo, emme maapallo. Jotta asia hahmottuisi epäilevälle lukijalle edes jotenkin, nostan eräitä yksityiskohtia kirjasta.
Valtameret ovat ilmaston puskureita
Valtameret peittävät maapallon pinta-alasta yli 70 prosenttia ja ne ovat varastoineet ihmisen tuottamasta lisälämmöstä 93 prosenttia. Valtamerillä on merkittävä lämpöä tasaava vaikutus. Ilman meriä maapallon keskilämpötila oli +50 astetta, kun taas nykyinen lämpötila on 15 astetta. Valtameret eivät ole selvinneet ”palveluksestaan” vaurioitta, vaan lämpöaallot ovat aiheuttaneet merkittäviä paikallisia tuhoja.
Sininen hiili
Viime aikoina on puhuttu mustasta hiilestä. Musta hiili on nokea, joka mm. tummentaa lunta ja jäätä. Tumma pinta imee itseensä lämpöä, jolloin lumen ja jään sulaminen kiihtyy.
Sininen hiili on taas valtamerten hiilinieluja. Sinisen hiilen varastoja ovat mm. mangrovemetsät, meriruohoniityt, suolamarskit ja suuret merilevät. Pienet merilevät sen sijaan tuottavat puolet maapallon hapesta. Kalojen ja merinisäkkäiden rooli hiilinieluina on ymmärretty vasta viime aikoina.
Hiilinieluekosysteemejä on alettu viime vuosina ennallistamaan. Tämä on hyvä uutinen, sillä valtamerten tila toisella puolella maapalloa vaikuttaa myös meihin. Lämpimillä merialueilla ennallistaminen on helpompaa, mutta kannattaa sitä yrittää myös meidän rakkohaurumme osalta.
Uskomattomat monimuotoiset kelppimetsät
Kuulin kelppimetsistä ensimmäisen kerran 90-luvun alussa ja olin heti vaikuttunut. Kelpit ovat suuria tai jopa valtavan suuria ruskoleviä, ihan toista merta kuin kotoiset rakkohaurumme. Jättiläiskelpit voivat kasvaa jopa 40-metrisiksi. Niiden kasvunopeus on myös huimaava, jopa 60 senttiä vuorokaudessa.
Kelppimetsät pitävät yllä monimuotoista elämää. Ne tarjoavat suojaa kaloille. Pohjan kivien pinnalla kasvaa merivuokkoja ja mönkii merisiilejä. Niiden pinnalla kuhisee elämää: katkoja, monisukaismatoja, pieniä simpukoita, kotiloita ja merirokkoja. Monimuotoiset kelppimetsät ylläpitävät kalakantoja. Itsekästä ihmistä ilahduttaa varmasti myös se, että kelppimetsät loiventavat rannikolle iskeytyvien aaltojen korkeutta jopa 70-85 prosenttisesti.
Kelppimetsiä on tuhoutunut käsittämättömän paljon
Lämpeneminen uhkaa kelppimetsiä ja on jo tuhonnut niitä huomattavasti. Olemme menettäneet paljon merkittäviä hiilinieluja. Kelpit eivät tykkää yli 17 asteeseen kohoavasta merivedestä.
Kalifornian suuret kelppimetsät menestyvät kylmän merivirran vuoksi. Kuitenkin viime vuosien lämpöaallot ovat ulottuneet kelppimetsiinkin ja niitä on hävinnyt yli 90 prosenttia vuoden 2014 jälkeen, mikä on aivan käsittämätöntä nopeudessaan. Vuosien 2013-2014 Alaskasta levinnyt kolme astetta tavallista lämpimämpi vesi tappoi kelppejä. Siitä seurasi merisiilipopulaation räjähdysmäinen kasvu. (Normaalisti merisiilit ovat tärkeä ja hyödyllinen osa ekosysteemiä, mutta liika on ain liikaa) Samanaikaisesti niitä syövät merisaukko- ja meritähtipopulaatiot taantuivat mm. tautiepidemioiden vuoksi. Taudit pääsivät jylläämään lämmenneessä vedessä epätavallisen tehokkaasti.
Valitettavasti Kalifornian kelppimetsät eivät ole ainoita uhanalla olevia kelppimetsiä. Ranskan Normandian ja Bretagnen kelpit ovat myös taantumassa. Normandiasta on hävinnyt kokonaan Laminaria digitata -ruskolevä. Sen on syrjäyttänyt japanilainen vieraslaji wakame eli Undaria pinnatifida. Norjan sokerikelpit ovat vähentyneet vuoden 2002 jälkeen kaakkoisrannikolla 80 prosenttia ja lounaisrannikolla 40 prosenttia. Lämpenemisen lisäksi rannikoiden rehevöityminen on hävittänyt kelppejä niin Ranskassa kuin Norjassa. Onneksi Norjassa on onnistuneita kelppien takaisinistutuksia.
Leviä voi käyttää vaikka mihin
Levillä on paljon kaupallista potentiaalia. Niitä voidaan käyttää ruoka- ja kosmetiikkateollisuudessa, ruokalisänä eläimille, lannoitteina ja lääkkeinä. Tulevaisuudessa levistä voidaan valmistaa luonnossa osittain hajoavia muovikelmun kaltaisia tuotteita. Jotkin leväpakkaukset voi käytön jälkeen pistää vaikka poskeensa.
Joskus kannattaa hyvän tekemisessä olla kaukokatseinen ja malttaa ottaa selvää seurauksista. On esimerkiksi huomattu, että eräs punalevälaji vähensi lehmien metaaniröyhtäyksiä jopa 80-97 prosenttisesti. Vaikuttaako tämä olevan liian hyvää ollakseen totta? Sitä se taitaakin olla. Pitkäaikaiskäytössä hyöty voi huveta eli röyhtäilyt elpyä. Suurempi ongelma on se, että tämä vaatisi valtavia leväviljelmiä, joita ei vielä oikeastaan ole, etenkin jos karjan määrä pysyisi samana. Yhdysvalloissa on tällä hetkellä melkein 100 miljoonaa lehmää, mutta Yhdysvaltain metaanipäästöistä karjan osuus on vain 5 %:a. Suurin osa päästöistä syntyy energian tuotannosta ja liikenteestä. Levien säilyttäminen siten, että hyödylliset kemialliset yhdisteet eivät hajoaisi ennen kuin lehmät saisivat levät sisuksiinsa on haastavaa. Kaiken lisäksi levät eivät lehmille maistu. Levän maku voisi myös siirtyä maitoon. Lisäksi levät nostavat tunnetusti maidon jodipitoisuuden yli sallitun raja-arvon.
Jotkin levät voivat olla tappavia
Bretagnen ja Normandian rannikolla levien massaesiintymisen mainingeissa rannalle huuhtoutuneet Ulva armonicana ja U. rotundata – viherlevät ovat aiheuttaneet hevosten, villisikojen ,koirien ja jopa ihmisten kuolemia. Rannalle ajautuneet levät alkavat mädäntyä parissa päivässä, milloin niiden pinnalle muodostuu kuori. Kuoren sisällä alkaa muodostua rikkivetyä. Kun jokin eläin kävelee levämössön päällä, kuori rikkoontuu ja rikkivety vapautuu. Rikkivetykaasu on tappavaa.
Valitettavasti ilmastonmuutos tulee tulevaisuudessa aiheuttamaan leväongelmia entistä enemmän. Toistaiseksi ainoa keino estää kuolemia on kerätä levät mahdollisimman pian rannoilta kaasunaamari tiukasti naamalla. Urakka on melkoinen. Esimerkiksi kesällä 2019 yhdeltä rannalta kerättiin 12800 tonnia merilevää, joka oli vain pari prosenttia koko määrästä. Levien kompostointilaitos pystyy käsittelemään vain 25000 tonnia levää vuodessa. Levien keräys myös maksaa paljon, mm. Bretagnessa siihen käytetään yli 4 miljoonaa euroa. Tästä huolimatta Ranskan hallitus on vain huonontanut tilannetta sallimalla uusien tehdasmaisten karjankasvatuslaitosten perustamisen rannikolle. Laitosten jätevedet ja pelloilta valuvat typpilannoitteet yhdessä korkeampien lämpötilojen kanssa pahentavat ongelmaa aina vain enemmän. Ratkaisuna olisi typpilannoitteiden ja lihan kulutuksen vähentäminen sekä suojavyöhykkeet peltojen sekä karjankasvatuslaitosten ja meren väliin.