En ole pitkään aikaan julkaissut mitään, koska olen ollut niin kunnianhimoinen väitteitteni tarkistamisessa, että olen uupunut kesken kirjoittamisprosessin. Nyt kuitenkin koronan kourissa olen kuin humalainen, joka estottomasti ”antaa palaa”. Kuuntelin eilen Uutisraportti-podcastia, joka on joka viikkoinen iloni. Nyt kuitenkin jouduin tavallista suuremman tunnekuohun valtaan kuunnellessani keskustelua EU:n ennallistamisasetuksesta. Siinä on tarkoitus velvoittaa EU-maat ennallistamaan luontobiotyyppejä vuoden 1952 tasoon. Keskustelu Suomessa on jo kuumentunut. Lähinnä puhutaan metsistä ja soista, mutta myös muita suuria biotyyppimuutoksia on tapahtunut sitten 1950-luvun. Mm. niityt ja kedot ovat harvinaistuneet.
Järkytyin kuunnellessani siitä, kuinka fiksut toimittajat tietävät niin vähän ekologiasta ja Suomen luonnonhistoriasta. Marko Junkkari sentään on ottanut asioista kiitettävästi selvää ja kokonaisuus oli hahmottunut hyvin. Peltomäellä oli kuitenkin hakusessa ennallistetaanko metsiä soiksi vai soita metsiksi. Peltomäen ilahduttava kiinnostuneisuus luonnontieteistä ei valitettavasti ulotu biologiaan. Tällaista tietämättömyyttä kohtaa toki päivittäin, mutta kun sitä tapaa valitustuneella toimittajalla, se masentaa. Onko meillä mitään toivoa paremmasta huomisesta, luontokadon ja ilmastonmuutoksen hillitsemisestä, jos toimittajilla on perustiedot olemattomat?
2. maailmansodan vaikutukset luonnolle olivat musertavat ympäri Eurooppaa. Tehomaatalous tuli tavaksi, kun piti saada sodan runtelemat kansat ruokituiksi. Tämä on toki ymmärrettävää, mutta tehostuksen seurauksena ympäri Eurooppaa ruvettiin käyttämään hyönteismyrkkyjä, peltoaloja kasvatettiin valtaisasti yms. Peltoalojen kasvaessa vastaavasti avo-ojien ja kiviaitojen määrät vähenivät, mikä vähensi taas luonnonkasvien määrää ja hyönteisten, lintujen sekä pikkunisäkkäiden pesäpaikkoja. Peltoja ulotettiin vesistöihin tai vaihtoehtoisesti rakennettiin ihan vesistöjen partaalle, jolloin tulvaniityt katosivat ja vesiä rehevöittävät päästöt lisääntyivät. Tulvaniittyjen kadotessa menetettiin niiden tulvia ja kuivuutta puskuroiva vaikutus. Lisäksi tietysti luonnon monimuotoisuus väheni, koska peltojen ja talojen ympärillä on niukemmin kasvillisuutta kuin niityillä. Tulvaniityt tarjosivat ennen linnuille levähdys- ja pesimäpaikkoja sekä tietysti hyönteisravintoa. Tulvaniittyjen huvetessa ovat huvenneet mm. kasvi-, hyönteis- ja lintumäärätkin vähintäänkin näiltä alueilta.
Suomessa tunnollisuus sotakorvausten maksussa buustasi erityisesti metsäteollisuutta. Avohakkuut propagoitiin metsänhoidon ainoaksi ja oikeaksi tavaksi. Jatkuvasta kasvatuksesta tuli suorastaan kiellettyä. Sodan jälkeinen metsänhoitopolitiikka on ollut suorastaan diktatuurista. Tämän kaiken kertoo minua paremmin selvemmin Metsä meidän jälkeemme kirjan Pekka Juntin kirjoittama luku Käännetty maa. Suomen luonnon toisen maailmansodan jälkeiset muutokset eivät ole selvästikään yleistä tietoutta, ainakaan samalla lailla kuin maaseudun rakennemuutos. Kuitenkin rakennemuutos vaikutti luontoon yhtä rajusti kuin ihmisiin.
Turvepeltojen päästöt eivät olleet myöskään edes toimittajien yleissivistystä. Voi olla, että käsitin väärin, mutta minusta edes Junkkari ei tiennyt, että turvepellot aiheuttavat hirmuiset ilmastopäästöt vuosittain. Tuntui, että hän käsitti turvepeltojen tuottavan päästöjä ainoastaan silloin, jos niitä aletaan ennallistamaan takaisin suoksi. (Tämä ei ole ihme, sillä tiettyjen tahojen retoriikka antaa asiasta väärän käsityksen.) Totuus on kuitenkin päinvastainen. Turvepeltojen ennallistaminen vähentää päästöjä. Turvepellot tuottavat kasvihuonepäästöjä 8,7 miljoonaa tonnia vuosittain. Turvemetsien päästöt ovat samantasoiset. Jos niistä päästäisiin, niin Suomen hiilinielu kasvaisi 60 prosentilla. Kuitenkin turvepeltoja yhä lisätään. Käsittääkseni niitä jopa edelleen tuetaan (tässä saa joku älähtää, koska en ole tarkastanut mistään väitettäni).
Vaikka tässä arvostelin toimittajia, olen kuitenkin kiitollinen, että Uutisraportissa tämä aihe nostettiin keskusteluun ja toivon, että jatkossakin siitä keskustellaan. Tiedon lisääminen on tärkeää jo siksikin, että mahdollisimman moni ymmärtäisi, miksi nämä EU:n toimet ovat välttämättömiä, mutta eivät todellakaan helppoja ihmisten näkökulmasta. Ennallistaminen on myös vaikeata, eikä menetettyä täysin takaisin saa – lajeja on jo kadonnut, ilmasto muuttunut, mutta toimien avulla saadaan vielä paljon pelastettua.
Turvepeltolähteeni:
https://projects.luke.fi/sompa/materiaalit/usein-kysytyt-kysymykset/#kaytosta-poistetut-turvepellot