Ilmastotutkijoiden suunnaton hiilijalanjälki

Maria Katajavuoren kirjan Valas lasimaljassa Mene teoksen tietoihinensimmäinen luku, nimeltään tekopyhyyden sietämätön keveys, aloittaa matkan ihmisen järjettömyyteen Huippuvuorten Longyearbyenistä. Siellä kohtaavat hyisiä elämyksiä hamuavat turistit ja ilmastonlämpenemisdataa suoltavat tutkijat. Turisteja on helppoa ja oikeutettua moittia ilmastonlämpenemisen edistämisestä, kun taas tutkijat on helppo mieltää ilmastosankareiksi, jotka haastavissa olosuhteissa keräävät dataa ja analysoivat sitä vaivojaan säästelemättä. Totuus on kuitenkin kaikkea muuta kuin mustavalkoinen.

Tutkijat saapuivat Huippuvuorille ihan samoilla tavoin kuin turistilaumat. Heidän purkkipapupöperönsä ovat ehkä ekologisempia kuin turistien kyseenalaiset gourmet-herkut, mutta papupurkkien matkattava hurjia kilometrimääriä ennen saapumistaan Huippuvuorille. Jos turistit majailevat hulppeissa luksushuoneissa, niin tutkijoille on taas tarjolla hulppeita konferenssisaleja. Tutkijat matkaavat nimittäin ympäri maailmaa erilaisiin konferensseihin ja useinmiten lentäen pitkiä matkoja.

Eräät rohkeat ympäristötieteilijät ovat uskaltautuneet laskemaan omia päästöjään, ja tulokset ovat olleet lähinnä kauhistuttavia. Ympäristötutkijoiden hiilijalanjälki ylitti taviksen hiilijalanjäljen kymmenkertaisesti. (Keskivertosuomalaisenkin hiilijalanjälki on kauhistuttavat 10000 kiloa vuodessa, kun se pitäisi saada laskemaan alle 3000.) Yhden ympäristötieteellisen väitöskirjan hiilipäästöt ylsivät yhtä suuriksi kuin erityisen ilmastosyntisen amerikkalaisen.

Tutkijat voivat puolustella uskottavasti itseään, sillä että heidän tuottamansa tieto ehkäisee tulevaisuudessa ympäristötuhoja ja vähentää tulevaisuuden hiilipäästöjä, mutta tuleeko niin todella tapahtumaan? Eikö meillä ole jo riittävästi tietoa? Muuttaako tieto muka käyttäytymistämme? Ja entäs ne ihmiset, jotka eivät sorru tekopyhyyteen, vaan kieltävät ilmastonmuutoksen ja luontokadon? (Jälkimmäisiä tuntuu olevan twitter pullollaan ja perussuomalaiset tuntuvat petaavan uutta jytkyä, jälleen kerran.)

Entä olenko minä itse tekopyhä? Väitän, en kovinkaan, sillä omat vuotuiset hiilipäästöni jäävät alle 3000 kilon (hiililaskurista riippuen sijoittuvat 2400-3100 välille). En todellakaan saa mitään sähkölaskuhyvityksiä, enkä niitä tarvitsekaan, kun vuosittainen kahden hengen sähkönkulutuksemme jää alle 1000 kilowattitunnin. Sen sijaan viime sunnuntain Hesarissa oli nelihenkisestä perheestä, jotka olivat säästämällä saaneet tammikuun kulutuksen 2000 kWh. Edellisen vuoden tammikuussa se oli ollut hurjat 3700 kilowattituntia. Heillä oli kyllä maalämpö, mutta sähköä sekin kuluttaa ja järkyttävän korkea olohuoneen huonekorkeus on taatusti kallista lämmittää. En ymmärrä nykyistä omakotitalotrendiä, jossa on ateljeemainen olohuone (ilman kuvataiteilija-asukkeja). Nämä olivat vielä sijoittaneet ikkunasivun kohti länttä. Talvella ilta-aurinko ei siis paljoa lämmitä ja kesällä taas ilta-aurinko saa talon tukalan kuumaksi yötä vasten. 

Toisaalta mikäs minun ekologisesti eläessä, kun en välitä omistaa autoa (enkä ole koskaan omistanutkaan), en haaveile kaukomatkoista, enkä edes lähimatkoista; olen vegaani (enkä koskaan ole ollut lihan perään, joten en koe uhrautuneeni eläinten ja ympäristön puolesta), enkä ole koskaan ollut myöskään mitenkään materian perään. En ole ymmärtänyt mitään merkkivaatteista tai tuotteista, enkä ole välittänytkään ymmärtää. En siis koe mitään kateutta katsellessani hyvätuloisia, koska minusta minulla on ihan tarpeeksi ja pidän itseäni kohtalaisen onnellisena ihmisenä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *