Kuten jo aiemmin kerroin, olin lapseni kanssa juhannuksena Tallinnassa. Toteutin ihmiskokeen itselläni. Päätin, että odotushetkinä enkä muina joutohetkinä räplää kännykkää. Hotellihuoneessa levätessä kuuntelin toki äänikirjaa, mutta en vilkaissut somea. Kerran pakotin itseni katsomaan, onko Meseen tullut viestejä. Sekin vilkaisu oli velvollisuusvilkaisu mahdollisten juhannusviestien osalta. Mesen ilmoitusäänet olen ottanut pois jo aikoja sitten. Yksi viesti oli tullut, johon vastasin kohteliaisuudesta.
Joutohetket käytin muiden ihmisten ja maisemien katseluun ja annoin ajatusten virrata vailla päämäärää. Se ei ollut lainkaan tylsää. Muita ihmisiä katsellessani huomasin usein, että kuuluin todelliseen vähemmistöön, koska minulla ei ollut älypuhelinta näpeissäni. Paluumatkalla tunnin istuttuani ja ihmeteltyäni lautan kahvilan menoa sorruin kaivamaan kännyn esille. Mikä oli seuraus? Selasin sitä sun tätä: uutisotsikoita, sometilejäni, luin otsikoita ja silmäilin tekstejä läpi ymmärtämättä niistä hölkäsen pöläystä sekä lueskelin kommentteja. Hetken kuluttua tunsin ahdistusta ja tylsistymistä. Niin kummallista kuin se olikin, rauhallinen odottelu ja ajatuksenvirta eivät minua tylsistyttäneet, vaan nimenomaan kännyn räplääminen. Ja mitä minä yleensä teen, kun minua alkaa tympimään some- ja uutisvirta, jatkan etsimistä, selaamista; josko vaikka toisesta paikasta löytäisin jotain, johon jaksan paneutua ja keskittyä, josko flow saisi minut valtaansa jollain sivustolla.
Tajusin, että en muista yhtään kertaa, jolloin olisin ollut flow-tilassa kännykkää räplätessäni. Sen sijaan harhaillessani digimaailmassa, etsien sieltä ja täältä jotain kiinnostavaa tai viihdyttävää, olen kyllä saanut tuhlattua tosi paljon aikaa. Sellainen ajantajun katoaminen ei ole kuitenkaan verrattavissa flow-tilan ajantajun menettämiseen, koska digiharhailun jälkeen tulee ontto olo, kun taas flow’n jälkeen lämmin tyytyväisyyden tunne.
Jos sinä, tämän jutun mahdollinen lukija, et vakuutu minusta, voin vinkata paria kirjaa. Kirjat ovat suhteellisen ohuita eli someajan ihmiselle ihan luettavissa olevia kirjoja: Jaron Lanierin 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt ja Catherine Pricen Kuinka päästää irti puhelimesta.
Ja miksi emme koskaan puhu, miten paljon jatkuva kännyköiden näppääräminen tuhlaa energiaa? Miksi emme mieti, kuinka paljon älypuhelimien vuoksi harjoitetaan todella kyseenalaista ympäristöä tuhoavaa kaivostoimintaa? Mikä on kännyköiden kierrätysaste? Kuka kirjoittaisi tästä kaikesta kirjan? Kuka nostaisi älypuhelinten ympäristövaikutukset tikun nokkaan?