Kirjoitin puhtaaksi erästä tilannetta varten Juha Kauppisen (kirjailija) ja Janne Torisevan (kuvittaja) Korvaamattomat-kirjan vinkkaukseni. Kirjan vinkkaus on suunniteltu yläkouluikäisille ja heille pidettävää tietokirjavinkkausta varten.
Juha Kauppinen (kirjailija) ja Janne Toriseva (kuvittaja) ovat tehneet aikuisten kuvatietokirjan Korvaamattomat: kertomuksia maailman avainlajeista. Tämä sopii mainiosti myös nuorille.
Olette ehkä kuulleet puhuttavan luonnon monimuotoisuudesta ja sen hupenemisen seurauksesta eli luontokadosta. Mutta oletko kuulleet siinä yhteydessä puhutuista avainlajeista ja sateenvarjolajeista? Jos ette, ole kuullut niistä, niin kannattaa tarttua tähän kirjaan. Ja jos olette taas kuulleet, mutta olette vähän ymmällänne, niin sittenpä vasta kannattaakin tarttua tähän kirjaan. No, jos ette tartu, niin voin paljastaa, että avainlaji tarkoittaa lajia, jolla on erityisen suuri merkitys omassa elinympäristössään. Avainlajilla on paljon erilaisia vuorovaikutussuhteita muiden lajien kanssa eli sen olemassaolosta on moni muu laji riippuvainen. Jos avainlaji kuolee sukupuuttoon, sen seurauksena on pienimuotoinen sukupuuttoaaltojen sarja.
Tämä kirja kertoo siis avainlajeista värikkään kuvituksen avulla. Sanat ja kuvitus avaavat yhdessä helpolla tavalla sangen hankalaa ja monimutkaista asiaa. Avainlajityyppejä on myös tosi monia.
Joidenkin merkitys perustuu siihen, että ne toimivat ikään kuin ekosysteemi-insinööreinä. Esimerkiksi Floridassa asustava kaivajakilpikonna kaivelee käytäviään syvälle pensaikkomaahan. Näitä käytäviä hyödyntää 350 muuta lajia. Näissä käytävissä elää jopa sellaisia lajeja, joita ei löydy mistään muualta kuin kaivajakilpikonnan käytävistä.
Koto-Suomessa pelätään yleisesti kirjanpainaja-kovakuoriaisen kuusituhoja. Niitä syntyykin yhdenikäisissä ja yhden puulajin eli kuusen istutusmetsissä, sen sijaan monimuotoisissa monenikäisiä ja lajisia puita sisältävissä metsissä kirjanpainajista on paljon enemmän hyötyä kuin haittaa. Vaikka ne tappavatkin tietynikäisiä kuusia, ne harventavat metsää sopivasti. Näihin pieniin aukkoihin avautuu uusille lajeille ja uusille puille sekä muille metsäkasveille tilaa kasvaa. Näin metsän monimuotoisuus lisääntyy. Lisäksi kirjanpainajien käytävät kuusissa ovat monen muun hyönteislajin asuin- ja ruokailupaikkoja. Näitä hyönteisiä, kuten myös itse kirjanpainajia, syövät vuorostaan monet lintulajit. Pohjantikalle maistuvat kaikkein mieluisimmin kirjanpainajat, ja jos niitä on paljon, se ei muuta syökään.
Toisten merkitys on niiden suuressa määrässä ja siksi ne ovat ruokaa niin monelle muulle lajille. Eurooppalainen nastavesikirppu on nasta tyyppi siksi, että kalat saavat siitä ravintoa ja toisaalta taas siksi, että se itse syö kasviplanktonia. Ilman nastavesikirpun ruokamieltymyksiä leväkukinnot ryöstäytyisivät valloilleen ja kukapa meistä haluaa uida leväpuurossa, sen juomisesta puhumattakaan. Vielä merkittävämpi on etelänkrilli, kuuden sentin pituinen ja kahden gramman painoinen hankajalkainen, joka on kuin luotu ravinnoksi hylkeille, pingviineille ja kaloille. Valitettavasti ilmastonmuutos lämmittää anarktisia vesiä ja krillit eivät lämmöstä pidä. Lämmön vaikutuksesta ne jäävät kääpiökasvuisiksi ja painelevat minkä pienuudeltaan pystyvät aina vain eteläisimmille vesille. Tämä tuottaa suuria vaikeuksia niiden saalistajille, joiden on omilta vesialueiltaan siirryttävä ruoan perässä pitkiä matkoja niille sopimattomille aluevesille.
Maapallon perustuotannosta vastaavat kasvit. Monet eläimet eivät pelkästään syö niitä, vaan myös auttavat kasveja levittäytymään uusille alueille kuljettaen siemeniä mukanaan ja sitä myötä auttavat taas monia muita lajeja selviytymään. Pohjois-Amerikan sarvikalkkarokäärmeet syövät kengururottia, jotka ovat syöneet siemeniä. Siemenet eivät sula käärmeen suolistossa, vaan ympäri aavikkoa matelevat käärmeet levittävät siemeniä ulosteittensa mukana. Kun aavikko harvojen sateiden jälkeen kukkii, kiittäkäämme sarvikalkkarokäärmeitä kukista.
Vaikka pedot ovat pelottavia ja tappaviakin, niin ne yllättävästi pitävät yllä monimuotoista elämää. Tunnettu tarina on se, mitä tapahtui, kun susi palautettiin Yellowstonen kansallispuistoon. Sudet loivat ns. pelon maiseman. Kun laiduntajat, kuten hirvet ja kauriit, alkoivat pelätä, ne alkoivat kulkemaan tiettyjä reittejä, eivätkä kalunneet kaikkialta kasvillisuutta matalaksi. Reittien ulkopuolella kasvit alkoivat kukoistaa ja sitä myötä hyönteiset ja hyönteisiä syövät linnut.
Nämä esimerkit olivat vain pieni osa todella mielenkiintoisista ja yllättävistä vuorovaikutuksista eri eliöryhmien välillä. Lue ihmeessä kirjasta lisää asiaa avainlajeista ja ihaile kuvia sekä saa ehkä uusia oivalluksia liittyen luonnon monimuotoisuuteen ja sen merkitykseen.